Oona Melica: Repoveden kansallispuisto

Päätin Yhdysvaltojen reissun aikana, että rupean vaeltamaan. Reissussa oli aikaa miettiä ja pohtia asioita ja huomasin, että Suomen luonto on minulle tärkeää ja nautin siellä olosta. Miksi en siis tekisi siitä harrastusta? Ostin rinkan, teltan ja trangian jo vuosi sitten, kun muutin Turkuun. Vapaapäivät ovat pahasta, koska kävelin Scandinavian Outdoor Outletiin ja ostin samalla reissulla kaikki tarvittavat tavarat. Toivottavasti kivalla miesmyyjällä oli provikkapalkka, rahaa kun paloi yllättävän paljon. Mutta kun ostaa kerralla kunnolliset, niin ei tarvitse olla joka vuosi ostoksilla!

Nyt vuotta myöhemmin päätin oikeasti myös mennä metsään ja yöpyä siellä. Saataisiin tavarat pois kaapista pölyttymästä ja tositoimiin! Luontoon.fi oli hyvä opas etsiessäni vaihtoehtojen joukosta parasta. Olin aluksi suuntaamassa Joutsenoon ylioppilasjuhliin ja halusin siitä ajaa suoraan johonkin matkan varrella olevaan metsään ja lähteä vaeltamaan. Matkan varrelle osui Kouvola ja Kouvolan lähettyvillä oleva Repoveden kansallispuisto.


Edellisenä iltana tajusin, etten osaa tiedä miten trangiaa käytetään ja olin kasannut teltan kerran viime kesänä, mitähän tästä tulee?

Suunnittelin kulkevani 24 kilometriä pitkän Kaakkurin kierroksen. Matkan varrelta löytyi hyvin telttapaikkoja, kaivopisteitä ja reitti vaikutti kaikin puolin hyvältä. Repoveden kansallispuisto oli upea ja hiukan erilainen mitä olen päiväreissuilla käynyt muualla luonnonpuistoissa kiertämässä. Heti alkumatkasta reitillä on käsin hinattava lautta, jolla ylitetään järvi. Koira lauttaan ja menoksi! Puolessa välissä järveä tuuli yltyi ja hymy hyytyi 'Olikohan tämä nyt sittenkään niin hyvä idea?' Hiki valui ja säädin vaatetuksen kanssa alkumatkasta, kun välillä hiki valui norona ja välillä tuuli niin kovaa, että rupesi paleltamaan. Lopulta oikea vaatetusbalanssi löytyi ja taivalsimme pari tuntia, kunnes löysin rauhallisen järvenrantapaikan, johon pystytin teltan.

Upeaa järvimaisemaa tuijotellessa valmistin trangialla iltapalaa. Huomasin, että loppuillasta minulla oli kokoajan kiire johonkin. 'Palais nyt nopeammin tuo trangia loppuun!' huomasin ajattelevani. 'Minnekkä sulla nyt oikein on kiire? Nukkumaanko? Kello on puoli kymmenen illalla!'
Siinä huomasi, että jonkinlainen kiire ja stressi oli jäänyt päälle, kun oli vaikeuksia vain istua ja tuijottaa maisemia. Onneksi metsä on stressin poistamiseen juuri oikea paikka, liikuntaa, raikasta ilmaa ja luonnon ääniä. Verenpainehan laskee jo 20 minuutin oleskelulla metsässä! Samalla päätin, että metsäreissuja pitää tehdä tiheämmin. Tässä mihinkään kiire ole!

Yön aikana tuli melko viileää ja koiralle olisi voinut ottaa talvivaatteet mukaan, raukka kun oli peiteltynä minun vaatteisiin yön aikana ja viimeiseksi tunniksi änkäydyttiin molemmat samaan makuupussiin. Yllättävän hyvin koira mahtui jalkopäähän kerälle!

Aamulla heräsin suhteellisen aikaisin ja rupesin kehittelemään aamupalaa. Taas odottelin trangia sammumista kiirepäissäni, halusin lähteä jatkamaan matkaa! Järveltä tuuli todella lujaa ja ilmassa oli huonon tuntua. Päätin, etten lähdekään kiertämään 24 kilometriä, vaan risteilen reittini jotenkin loppupisteeseen. Kilometrejä yhteensä kertyi noin 12 km tällä tyylillä. Ratkaisu oli hyvä, sillä noin puoli tuntia käveltyäni rupesi satamaan vettä ja rakeita. Suomen kesä, aina yhtä yllättävä! Loppureitti oli hyvin ylämäkipainotteinen ja jalkoja rupesi polttelemaan, paras jalkatreeni ikinä! Kaikki kipuaminen ja hikoilu oli vaivan väärti kun Repoveden kansallispuiston upeat maisemat avautuivat kallion laelta. Viimeiseksi ylitimme riippusillan. Toto lähti matkaan hyvin tyynesi, kunnes tajusi, että lautta heiluu ja teki täysstopin. Hetken mietittyään järkevä ukko kuitenkin suunnisti sillan toiseen päähän hitain vapisevin askelin.

Vasta siinä kallion laella, selkä hiessä, maisemista nautiskellen tajusin, että kiire pään sisällä oli loppunut. Siispä seuraavaa metsäreissua odotellessa!