Puuterilumi

Oli juuri samanlainen päivä, kuin silloin. Lunta oli tuiskuttanut 20 senttimetriä. Juuri sellaista kevyttä, untuvaista pumpulilunta. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja muutama kevyt pilvenhattara kellui taivaalla ilman huolen häivää. Pakkanen pisteli poskia juuri sopivasti ja haluan vain jäädä ulos ihastelemaan luonnon uusinta taideteosta. Ei ole kiire mihinkään. Tämä ajatus tuli päähäni, kun aurinko paistoi ja ilma oli täynnä timantteja. Loin lunta isän kanssa synnyinkodissani.

Arkiset asiat voi romantisoida, jos niitä tekee harvoin. Niin kuin lumen luonti. Kerrostaloasumiseen tottuneena, lumen luominen ei kuulu arkipäivään. Korkeintaan ihmettelee, miksi talonmies ei vielä ole luonut lumia, kun talsii lyhytvartisissa kengissä lumikinosten yli pihamaan. 

Juuri tällaisena aamuna, kuin silloin, halusin päästä luomaan lunta. Yhdessä. Piha näyttäisi upealta, kun pehmeä lumi olisi luotu alta pois. Autollakin olisi helpompi parkkeerata pihalle. Puettiin talvivaatteet ylle niin, että vain silmät ja nenä näkyivät. Puuterilumi luo timantteja taivaalle, samalla, kun heittelemme sitä pihan reunamille. Se leijuu ilman halki ja kimaltelee. Talven timantteja, hetkellisiä ja kauniita. Oltiin molemmat hiljaa ja pikkuhiljaa yhteistyö tuotti tulosta ja pihamaa oli puhdas. Hymy karehti huulilla. Kuinka ihana oli sen jälkeen lähteä kävelylle ja lenkin jälkeen siirtyä juomaan lämmintä kahvia sisälle. 

Sellaista on lumen luonnin romantisointi. Tämä ajatus nousi päähäni nyt, kun vuotta myöhemmin loin lunta isän kanssa synnyinkotini pihamaalla. Sinä olit ostanut lumilingon.

We were chatting

Kello on kymmenen illalla. Päivä on ollut työntäyteinen ja pääni on täynnä ajatuksia. Luen artikkelia englanniksi Puolan ja Tsekin tasa-arvon etenemisestä ennen Euroopan Unioniin liittymistä esseetäni varten. Samalla päässäni pyörii ajatuksia muista tekemättömistä töistä ja lukemiseni herpaantuu vähän väliä. Käyn tekemässä muistiinpanoja, katsomassa Youtube-videoita, syön... Sitten, kun vihdoin rauhoitun lukemaan, rupeaa pissittämään. Menen vessaan. Vihdoin pitkän kamppailun jälkeen sain tekstin luettua, kuin ihmeen kaupalla. Mutta tiedän, että joudun lukemaan sen heti uudestaan, kun rupean kirjoittamaan esseetäni. Hemmetin ajatukset, tekevät minusta vähemmän tuottavan. Aikaa menee hukkaan. Ajatukset olkaa hiljaa ja antakaa minun keskittyä! Tulisi joskus valmistakin. 

Kello on yksitoista illalla, Olen päättänyt joogata joka aamu ja ilta. On siis iltajoogan aika. Artikkelin luku meni penkin alle, mutta nyt pääsen joogaamaan. Yin-joogasta on tullut suosikkini. Pitkiä ja rauhallisia venytyksiä, niihin kroppani vastaa parhaiten ja löydän kehostani muun muassa todella tiukat pakarat. Ei, ei sellaiset tiukat pakarat. Vaan niin jumissa olevat pakarat, että tajuan miksi selkääni on koskenut koko päivän. Joogaohjaajan rauhallinen ääni selittää liikkeitä ja kehottaa hengittämään syvään ja rentoutumaan. Vaihdan asentoa ja mietin huomista koulupäivää ja mitä söisi huomenna. Mistä näitä ajatuksia sinkoilee? Voisivatko ne nyt vaan olla hiljaa! Jossain vaiheessa venytys vie mukanaan ja keskityn kuuntelemaan kireää lihasta ja kuinka se vastaa rauhalliseen hengitykseeni. Ajatukset hiljenevät ja antavat tilaa keholle ja tuntemuksille. Tänään oli hyvä päivä. Täytyy joogata enemmän kun olen näin jumissa. Muista, että pieninä annoksina pikkuhiljaa rakennetaan jotain suurta. Elä hermostu, kun tilanne ei etene. Ajatukseni rauhoittuvat. 

Kiitos jooga. Kiitos, että minulla on tällainen mahdollisuus hiljentää ajatukseni, edes pari kertaa vuorokaudessa.

Toinen kirja, mutta tämän kohdalla ajatukset pyörivät uuniomenoiden asettelusta lautaselle.