Finnairin osake

Mielenkiintoni sijoittamista kohden on kasvanut pikkuhiljaa. Luin kauppatieteen pääsykokeisiin ja huomasin, kuinka ajatus osakkeista, taseista, mahdollisista voitoista ja riskeistä alkoi pyöriä mielessäni enemmän ja enemmän. Elämä kuitenkin vei eri teille ja päädyin säästämään kuukausittain rahastoihin Nordnetin kautta. 

Aikaisempia rahastoja minulla on Nordeassa, mutta sain ehkä lievän kiukkukohtauksen, kun tajusin kaivaa rahastojen hallinnointikulut esille vuosien sijoittamisen jälkeen. Naapuri kertoo kuulleensa huutoa ja kiroilua asunnostani, kun tämä komea prosenttiluku minulle valkeni. Rahastot ovat tosin edelleen tallella, mutta aktiivisesti en enää sinne sijoita rahaa. Rahastot ovat olleet helppo ratkaisu itselleni tähän mennessä. Siirsin ylimäärät pankkitililta pois ja keskityin muihin elämän osa-alueisiin. Nordnetin rahastoihin siirryin vuoden 2016 helmikuussa. 

Tällä hetkellä Nordnetin vuosikorko näyttää oman salkun kohdalla mukavat +17,52%. Tähän tilanteeseen päädyttiin kuitenkin varsin järjettömän alkutarinan jäljiltä. Mutta niinhän ne sanoo, että mitään ei voi oppia kuin tekemällä. Virheitä. 

Virhe numero 1.

Olen joskus kysellyt ja saanut neuvon, että alle 500 eurolla ei kannata lähteä ostamaan osakkeita.

Siirsin Nordnetin tilille 150 euroa ja halusin tuhlata ne heti! 2015 joulukuussa ostin  verkkokauppa.com osakkeita 20 kappaletta kurssi 6,93. Kokonaiskulut 141,60 euroa. 

Tilille jäi ikävä pikkusumma rahaa ja älykkäästi sijoitin senkin loppurahan. Ostin YHDEN Finnairin osakkeen, hintaan 5,15. Kokonaiskulut 8,15 euroa. Tuntui hyvältä saada käteiskassa nollille, mitään muuta syytä Finnairin YHDEN osakkeen ostamiselle ei ollut. Tykkään siivota, näköjään myös tilin saldoja. Mutta olin nyt osakeomistaja, olin todella tyytyväinen itseeni.

Maaliskuussa 2016 elin jännittäviä aikoja, silla Verkkokauppa.com jakoi osinkoa 0,15 euroa osakkeelta. Eli tienasin 3 euroa! Josta menikin ennakkopidätystä 0,77 euroa valtiolle. Noin, tienaamisen makuun oli päästy. Tämähän on helppoa!

Virhe  numero 2. 

Olen saanut neuvon, että osakkeita ostetaan ja sitten niitä säilytetään pitkään ja hartaasti. Välillä salkkua ”siivotaan” ja tähänkin olen saanut neuvon, että noin kerran vuodessa. Perusperiaate on kuitenkin, että ostetaan halvalla ja myydään kalliilla ja siinä välissä mielellään vielä pidetään osakkeita salkussa vain kasvamassa arvoa, eikä myydä. 

Kuten sanoin aiemmin, pidän siivoamisesta. Se on henkireikäni stressaavissa tilanteissa ja saan suurta nautintoa, kun tavarat ovat paikallaan ja on siistiä. Lokakuussa 2016 salkun siivoaminen oli sitten ajankohtainen. En enää edes muista mistä syistä, mutta päätin myydä kaikki osakkeeni. Luultavasti totesin, että elämme jännittäviä aikoja. Tosiasiassa en kestänyt katsoa Finnairin ja verkkokauppa.com kurssien heilahtelua jännäkakka housuissa. 

Virhe numero 3. Älä seuraa markkinoita kokoajan, jos tarkoitus on sijoittaa pitkäaikaisesti.

Myydään YKSI Finnairin osake, kurssi 4,28 josta käteen jäi 2,41 kulujen jälkeen. Myydään 20 kappaletta verkkokauppa.com osakkeita kurssi 6,71. Käteen jäi 125,20 euroa. Nostetaan tililtä rahat talteen 129,82 euroa ja juostaan karkuun.

Nopealla matikalla laitoin tilille 2015 joulukuussa 150 euroa ja lokakuussa 2016 nostin pois 129,82 euroa. Joten tein tappiota 20,18 euroa. Loppuunsa ei paha hinta hyvälle tarinalle ja opetuksille. Ehkä vielä jonakin päivänä palaan osakesalkun äärelle, kunhan ensin tutustun alaan tarkemmin ja osaan pitää pääni kylmänä. Tai ehkä ostan yhden Finnairin osakkeen, koska se on niin jännää.

Stressihormoni

       Tumma myrskyävä vesi velloo ympärillä ja sadepisarat kastelevat naaman. Suolainen vesi kirvelee silmiä ja kyyneleet kihoavat silmiin. Aallokko on paisunut suuremmaksi ja aallon reunat pureutuvat veneeseen. Aallon harjakset paiskautuvat veneen sisään. ”Minun on pakko kiristää purjeita, muuten en pääse läpi tarpeeksi nopeasti.” hän ajattelee. Hän kiristää purjeita ja varmistaa, että kannella olevien tavaroiden kiinnitykset ovat kunnossa. Hän kiristää penkin kannen narua, etteivät tavarat sen alta pääse karkaamaan. Uusi aalto paiskautuu laivan reunaan. Hän kompastuu, riuhtaisten penkin kiinnitysnarun mukaansa. Toinen aalto paiskautuu vasten köliä ja penkin sisällä olevat varapelastusliivit lentävät ulos tuulen mukana. ”Ei! Ei! Ei! Ei nyt!” hän kiljuu ja ryömii penkin luo ja sitoo kiinnitysnarun takaisin penkkiin. ”Minulla ei ole aikaa tähän!” hän kiroaa ja toivoo samalla, että vene kestäisi myrskyn läpi. Hän nostaa hartiat korviin ja palaa hitaasti laivan keskiosaan tarkkailemaan myrskyn laantumista. Hän puristaa käsillään veneen reunaa ja toivoo, että se hellittäisi pian. Tummemmat pilvet nousevat horisontista ja sadepisarat kohisevat ympärillä. Tuuli riuhtoo purjeita ja vene natisee. Myrsky ei ole lähdössä mihinkään - vastahan se saapui.

Bothanical Garden, Warsaw

Töissä tulee usein vastaan kysymys ”Eikös tämä kortisoni ole vaarallista?” Kyllä ja ei. Jos sinulla on paha tulehdus kehossa, niin on hyvä syödä lääkärin määräämä kuuri ja hoitaa tulehdus pois. Tällöin kyse on yleensä muutaman viikon kuurista. Mutta, jos joudut syömään kortisonia useita kuukausia tai jopa vuosia alkavat myös haittavaikutukset näkymään kehossa. Elimistö itse voi myös tuottaa kortisolia. Sen tuotantoa nostattaa henkinen ja/tai ruumiillinen rasitus. Kortisolilla, niinkuin kaikella muullakin on aikansa ja paikkansa järkevissä määrin.

Kortisolilla on ihmeellinen kyky pitää ihminen kasassa, kun elämä on hektistä. Se on kuin köysi, joka kiristää purjeita myrskyn keskellä. Ylimääräinen pelastusliivi, joka kelluttaa veden pinnalla. Piriste, joka auttaa tähystämään tulevia myrskyjä tarkemmin. Se vahvistaa ihmisen kestämään myrskyjä, samalla kiristäen kehoa niin, ettei se enää ole samanlainen - kuin mennessään myrskyyn. Kehossa on vaurioita. 

Jos laiva selviytyy myrskystä satamaan, se kunnostetaan. Laivan rakenteet tutkitaan ja vauriot paikataan. Kuluneet köydet vaihdetaan uusiin ja aluksen annetaan levähtää ennen uutta purjehdusmatkaa. Samalla lailla ihmisen täytyy välillä purjehtia kotisatamaan ja tutkia vaurioita. Mikä aiheuttaa stressiä? Voiko sitä poistaa? Voinko ottaa päivään muutaman minuutin pysähdyksiä - lievittääkseni pahinta henkistä kiirettä? Koska, jos emme aika ajoin korjaa suuntaa, ajaudumme väistämättä karikkoon.

Adrenaliini ja kortisoli puskevat ihmisen läpi stressitilanteista. ”Minun on pakko vastata puhelimeen.” sanoo mies. ”Minä hoidan vielä tämän homman.” sanoo toinen. ”Minun tulee olla tavoitettavissa, sillä muuten koko yritys kaatuu.” toinen uskottelee itselleen. ”Minulla ei nyt vain yksinkertaisesti ole aikaa nukkua.” kiireinen ihminen sanoo. Aamulla hän  nousee ylös kahvin ja kiukun voimin. ”Minun täytyy, minun pitää, minulla on velvoite..” kuuluu tuttu aamumantra. Kahvin keiton lomassa hän avaa puhelimensa. Sähköposti, Facebook, WhatsApp, Iltalehti, Helsingin Sanomat, Kauppalehti avautuu ja samalla puhelin soi. Hänen kasvoilleen tulee aamupalan yhteydessä lasittunut katse, joka kertoo, että hän on jo jossain muualla - töissä. Samalla sinä nautiskelet aamukahvistasi ja venyttelet - aurinko pilkahtelee pilvien takaa, toivottaen sinulle upeaa tulevaa päivää.

Aamupäivä vaihtuu päiväksi, lounas jää syömättä. ”On niin kiire, ettei kerkeä syömään oikein mitään kunnollista.” kuuluu vastaus. Nälkäisenä, vitutuksen keskellä hän juoksee työpalaveriin ja ottaa matkalta kahvin mukaan. Hän kävelee 3 metriä eteenpäin ja pysähtyy juomaan kahvia, samalla puhuen puhelimeen. ”Taaskaan siellä ei selviydytä ilman minua!” mies tuhahtaa. Sama toistetaan, kunnes kahvikuppi on tyhjä tai on saavuttu määränpäähän. Toinen vaihtoehto on juoda kahvia auton ratissa ja toivoa, että kahvi ei tipu kesken ajon syliin. Koska sitten vituttaa ja on kiire. Kofeiini toimii stimulanttina ja hän selviytyy kohti seuraavaa kahvikuppia. 

Iltapäivä ja ilta venähtävät suurin piirtein samoissa kuvioissa, kiroillen ja kiirehtien. Viikonlopulle on suunniteltu suuret juhlat, joissa voi rentoutua ystävien kesken. Aloitellaan nostamalla maljat kuohuvaa. ”Ollaan niin ansaittu tää!” huudahtaa joukko. Muutaman tunnin kuluttua siirrytään yökerhoon ja kumotaan lisää ”Oli niin rankka viikko, että tää tuli tarpeeseen!” huudahtaa mies samalla halaten sinua. Toinen vaihtoehto on, että perjantai-iltana mies on edelleen töissä. ”Töissä on ihan pirun kiire, ei nää selviä ilman mua.” kuuluu selitys. Yöunet jää vähille ja seuraavan päivän olotila on kumottujen annosten mukainen. Sydän hakkaa lujaa, koska keho on stressaantunut, kiireestä, alkoholista, liian vähäisistä yöunista, epäsäännöllisistä ruokailurytmeistä. Sunnuntaipäivä kuluu maatessa kotona tai pahimmassa tapauksessa mies on edelleen töissä. ”Tuli yks kiireellinen keikka, oli pakko ottaa tää.” hän soittaa. Kunnes koittaa maanantai aamu. Hän nousee ylös kahvin ja kiukun voimin ylös. ”Minun täytyy, minun pitää, minulla on velvoite..” kuuluu tuttu aamumantra.

Kortisoli on kasvattanut vatsan ympärille aidon pelastusrenkaan. Yöunet on karsittu minimiin. Aina on flunssa. Kortisoli kiristää purjeita ja paikkaa veneen reikiä sitä mukaa kuin niitä ilmestyy - kunnes tulee se viimeinen aalto ja laiva pirsoutuu kadoten kuohuavan meren pinnan alle - näkemättä auringon valoa enää koskaan. 

Bothanical Garden, Warsaw

Kaikille niille kiireisille miehille, jotka olen elämässäni tavannut. 

Ja itselleni, silloin kun menee liian lujaa.

Hidasta. Pysähdy. Hengitä. 

Varsovan ensikosketus

kirjoitettu 31.7.2017 

Osaan luontevasti sanoa ”Przepraszam! Anteeksi - kun ajoin matkalaukullani miehen jalan päältä lentokentällä. Olen Varsovassa. Ja vietän täällä koko elokuun, opiskellen puolan kieltä kesäkurssilla Varsovan yliopistossa. 

Ensivaikutelmani kaupungista on hyvä. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja ihana 30 asteen lämpöaalto hyväilee ihoani. Pääsen asuntooni ja kävellessäni käytävää pitkin, en ole enää niinkään varma olemmeko upeassa Puolan pääkaupungissa. Rapistuvat seinät tuovat mieleeni lähinnä vanhan vankilan, seinien rappaukset tippuvat pois ja metallisia kaltereita on joka puolella.  Ei ole kuin 28 vuotta siitä, kun kommunismivalta päättyi Puolassa. Tämä rakennus on saanut alkunsa joskus 60-luvulla. 

Hilseilevien ja kaikuvien käytävien keskeltä löytyi kuitenkin oma kotiovi. Lämmin, ruskea ja sisään kutsuva ovi, jossa on monta lukkoa - niin monta, että ensimmäiset pari päivää harjoittelen vain avaamaan ja sulkemaan lukkoja. Kotioven takaa avautuu vaalea ja lämmin huoneisto. Ihana keittiö kaasuhelloineen ja sympaattinen pieni parveke. Ikkunasta sinua tuijottaa lehtien meri, mikä suojaa mukavasti kuumalta ilta-auringolta. Tämä on sitten kotini seuraavan kuukauden, ulica Okopowa. 

Ensimmäinen päivä meni nukkuessa. Nukuin kevyet neljän tunnin päiväunet ja iltapäivällä kävelin pitkin kaupungin katuja ja lueskelin katukylttejä - tuntien itseni kumman kotoisaksi. Päädyin lähellä sijaitsevaan ruokakauppaan nimeltään Biedronka - leppäkerttu. Keräilin onnellisena tuoreita persikoita pussiin ja lähdin etsimään vaakaa. En löydä sellaista ja hetken tarkkailtuani huomaan, että kassa punnitsee ostokset puolestasi. Olen aina pohtinut kuinka kassa tekee sen? Mistä he tietävät onko kyseessä terttutomaatti vai normaali tomaatti, jos irrotan tomaatit tertuistaan?

Ulkomailla nautin aina jostain syystä eniten kaupassa käynnistä. Tavaan erilaisten puurolajien nimikkeitä ja vertailen kasvisten hintoja. Nytkin löysin 100% ksylitolia jauheena hyllystä! Kaikkein paras oli kuitenkin ruokakaupan ostoksien kuitti. Kasvisten kilohinnat olivat kaikki alle 2 euroa ja vesimelonin kilohinta 25 senttiä! Käyn pientä voiton tanssia hyllykköjen välissä, kun iloitsen erikoisista ruokalöydöksistä ja halvoista hinnoista. Olen syönyt ensimmäiset kaksi viikkoa tattaria ja persikoita ja persikoita ja tattaria. Ja karkkia - paljon karkkia.

Kun olisi pitänyt...

31.7.2017 Lentokenttä, Vantaa

  Scandinavian Music Group laulaa eräässä biisissään ’jäädä, kun olisi pitänyt lähteä ja lähteä, kun olisi pitänyt jäädä’. Viimeiset pari viikkoa on vain ollut yhtä lähtemistä. Helsingistä Turkuun töihin, Turusta Siilinjärvelle vanhempien luo jättämään koira hoitoon, Siilinjärveltä Helsinkiin pakkaamaan laukut ja purkamaan edelliset laukut ja maanantaiaamuna Helsingistä Riikan kautta Varsovaan. 

Note to yourself. Nukkumalla 3 tuntia edellisenä yönä ja 5 tuntia sitä seuraavana yönä ja siihen yhdistettynä tuntitolkulla matkustamista - on maailman kaikkeuden toiseksi huonoin idea. Tällä hetkellä pelkkä adrenaliini ja kortisoli elimistössäni pitävät minua hereillä. Lähteminen on vaikeaa. Matkustaminen on helppoa. Lähtö sängystä klo 3.30 aamulla aiheuttaa itkua ja surua, mutta katukäytävällä odottaessani bussia kaikki tunteet rauhoittuvat - minulla on tehtävä. Minä olen matkalla. 

Kallion kadut klo 3 aamulla.

Tämä sama kuvio koskee montaa asiaa. Sohvalta nouseminen ja salille meneminen ovat vaikeampia ja raskaampia tehtäviä, kuin salilla tunnin hikoilu. Se henkinen energia, joka vaaditaan eteenpäin ohjautuvan liikkeen suuntaan, vaatii suuren potentiaalienergian. Kun pääset vauhtiin, ei tarvitse kuin istua kyydissä ja ihastella maisemia. 

Monet kaverini kysyivät ennen matkaa, että jännittääkö jo? Vastaus: Nyt ei ole ollut hetkeä, jolloin olisin voinut pysähtyä ja jännittää. Toisaalta etukäteen jännittäminen on myös turhaa. Istun lähtöterminaalissa ja lentokoneen lastaus alkaa 10 minuutin päästä. Ei minua jännitä - minua väsyttää. Olen kyllästynyt tähän ainaiseen matkustamiseen ja olen valmis asettumaan aloilleni, purkamaan laukut jo kolmannen kerran viikon sisään ja huokaisemaan. Koti on kuukauden ajan Varsovassa. Vanhasta tottumuksesta koti on siellä, missä on tyyny. Nyt se tyyny on sitten Varsovassa.

Olga Tokarsczukin kirjassa Biegani, pohdittiin matkustamisen eri aspekteja. Liikkeessä on helpompi hengittää, paikalleen jääminen on se, joka on vaikeaa ja tuottaa tuskaa. Samalla kuitenkin lähteminen tuottaa paljon surua. Tiedät, että palatessasi takaisin, palaat eri hetkeen. Et siihen pysähtyneeseen kuvaan, joka sinulle on maalautunut mieleesi sillä hetkellä, kun lähdit. Paikka jatkaa liikettään, omassa ajassaan ja kehittyy. Ihmiset siinä paikassa kehittyvät ja jatkavat liikettään Samalla, kun sinä liikut, matkustat ja muutut. Kun palaat kotiin on kaikki uutta, kehittynyttä ja erilaista. En saa sitä hetkeä lähdön koittaessa, enää koskaan takaisin. 

”Jäädä, kun olisi pitänyt lähteä ja lähteä, kun olisi pitänyt jäädä.” - sanat soivat päässäni. Lentokenttä oli uninen ja hiljainen, kun saavuin. Nyt kahvilat avaavat oviaan ja Rihannan popmusiikki alkaa jumputtaa taustalla. Hetki on poissa ja on aika nousta - jatkaa matkaa. Koska nyt ei ole aika jäädä, vaan lähteä.

Tajunnan virtaa

kirjoitettu 24.5.2017, Oulussa

 Luovuus alkaa kukkia siinä reunalla, kun meinaa vaipua unten maille. Siinä reunalla osa aivoista luopuu portinvartijan roolista ja mielikuvitus pääsee laukkaamaan. Istun Puistolan kahvilassa ja katselen ohilipuvaa ihmismassaa Pakkahuoneenkadun varrella. Lounaaksi kalastelin suuhuni punajuuripastaa ja ihanan valuvaista vuohenjuustokreemiä. Siihen jälkiruokaa ja kahvia päälle - nirvana on valmis. Silmiä särkee ja takamus hikoaa muovisissa penkeissä. Eilisen illan valvominen tuntuu elimistössä painavana taakkana, jonka vain uni voi poistaa. Vielä tunti, niin pääsen asunnolleni. 

 Hiukan päälle 50 tuntia sitten olin vielä Kroatiassa, Dubrovnikissa. Aikaero ei niinkään paina, mutta alituinen matkustaminen ja uudestaan pakkaaminen alkavat viedä voimia. Samalla myös kauan kaivattu lomamoodi on käynnistynyt. Olen istunut tässä kahvilassa jo tunnin ja aivoissani on käynyt kaksi ”ylimääräistä” ajatusta. Vain kaksi on saavutus, koska lähtötilanne oli ennen lomaa, etten pystynyt suoriutumaan helpoista koulutehtävistä ilman, että olisin ajatellut ja tehnyt 10 muuta asiaa yhtäaikaisesti. Ei tosiasiassa en saanut aikaiseksi mitään muuta kuin vuorikaupallla stressiä. 

 Matkustaminen yksin on helppoa. Siinä muodostuu enemmän ulkopuoliseksi tarkkailijaksi. Arkena olen suulas ja ulospäinsuuntautunut sähkökimppu, nyt vain istun, hikinen pylly muovista penkkiä vasten. Yksin ollessa kukaan ei häiritse käytännön asioilla. Minne mennään seuraavaksi? Milloin haluat syödä? Missä haluat syödä? En välttämättä tiedä vastausta näihin loputtomiin turhanpäiväisiin kysymyksiin. Se ajaa minut pois tästä hetkestä ja luo ylimääräistä stressiä. Menneeseen ei voi jäädä ajelehtimaan.

 Ohi lipuvat lastenvaunut, joissa istuu pieni tyttö. Hänellä on  päässään aivan liian suuren pyöreäsankaiset aurinkolasit. Niiden pinnoite heijastelee erilaisissa  öljyjen väreissä kesän ensimmäisten auringonsäteiden avustuksella. John Lennonin lasit, alle 2-vuotiaalla kirpulla. Se näky nostatti hymyn huulilleni ja jäi kiinni verkkokalvoilleni. Juuri tällaisia hetkiä ei voi saada, jos matkusta porukalla. 

 Voin istua ajatuksien laivaan ja ajelehtia aalloissa ihan omaan ta
htiin. Ohi kulkevien ihmisten katseluun ei vaan voi jostain syystä kyllästyä. Mistä he ovat tulossa ja minne he ovat menossa. Mitä tapahtuu, kun ohikulkeva ihminen katsoo sinua silmiin ohikiitävän hetken? Aika pysähtyy millisekunniksi, sielu tuijottaa toista sielua ja ajautuu ikkunan toisella puolella, häviten horisonttiin. 

 Jokapäiväinen meditointi tuottaa tulosta, kunhan on tarpeeksi aikaa ja tylsistymistä. Tästä turhasta täyttämättömästä ajasta voi oppia nauttimaan ilman, että miettii mitä syö kolmen tunnin päästä. Rikkaimmat ihmiset syntyvät usean epäonnistumisen tuloksena. Parhaat ratkaistut syntyvät suurimpien ongelmien äärellä. Luovuus syntyy hulluuden ja mielikuvituksen rajamailla. Hetken reunalla, olen kaikkein onnellisimmillani. Ja mitäpä muuta sitä ihminen tarvitsee?

"ajatuksien laivassa, ajelehtien aalloilla"

Ruuan vaikutus mielialaan

Löysin vanhan kirjoituksen, jota en ollut jostain syystä muistanut julkaista.

Päivät ovat alkaneet vihdoin pidentyä ja lupaus keväästä kuuluu pikkulintujen laulussa.

Heräsin maanantai aamuna täynnä virtaa. Aioin käydä salilla, tangotunnilla, yliopistolla ja hoitaa kotitehtävät pois alta. Keitin kahvia ja avasin kaihtimet, ulkona oli harmaata, tuulista ja satoi lunta! Missä kevät? Missä aurinko? Jostain syystä annan ulkoilman vaikuttaa mielialaani liikaa. Ja niin kävin tänään. Tyhmä talvi, tyhmä lumi, tyhmä loska, tyhmä Helsinki, tyhmät kotitehtävät, mistään ei tuu mitään… Ja sitä rataa.

Yliopistolta kotiin mennessäni poikkesin kauppaan. Greippiä, ananasta, avokadoja, minttua ja basilikaa tarttui matkaan. Tulevat aurinkoisemmat päivät tulevat pitämään basilikan ja mintun elossa, joten istutin ne ruukkuihin ikkunalaudalle. En mennyt tanssitunnille, enkä myöskään salille vaan kävin Toton kanssa pitkällä kävelylenkillä. Luultavasti olisin saanut energiaa tanssista ja salista, mutta kun ottaa päähän niin ottaa päähän. Turha siinä mitään on järkeillä.

Yksi asia mikä varmasti piristää on ruoka. Tällä kertaa smoothie, ladattuna täyteen vitamiineja. 

Ruoka olkoon lääkkeesi. Pitää paikkansa, tässä farmaseutin Varsovan lääkekaapin kokoelmaa.

Avokado sisältää hyviä rasvoja, joita pintakuiva ihoni kaipaa kuivan talvi-ilman jälkeen. 

Greippi sisältää aineita, jotka tukevat maksan kuona-aineiden poistoa, viikonloppuna tuli otettua muutama olut. 

Sitruuna sisältää paljon C-vitamiinia, ihmiset ovat valitelleet flunssaa täällä päin. 

Ja kaiken lisäksi greippi ja sitruuna ovat vähäsokerisia hedelmiä! 

Tietysti tasapainoa haetaan ananaksella, joka taas lukeutuu suhteellisen sokeriseksi hedelmäksi. Sitruuna ja ananas ovat myös diureettisia, eli nestettä poistavia hedelmiä. 

Sekaan vielä basilikaa ja minttua, koska vihreää pitää kaikkien saada lautaselle enemmän ja kaiken vihreän ei tarvitse olla salaattia! Mitä tummempi vihreä, sen parempi.

Ainiin ja salainen lisä oli ruusunjuuriuute. Sitä on nimitetty muun muassa pohjoisen ginsengiksi. Stressitilanteisiin tasapainottamaan mieltä ja kehoa. 

Tällä hetkellä stressitila on lähinnä: Missä on kevät?! Muuten kaikki kunnossa, varsinkin tämän smoothien jälkeen. Mikä on sinun tapasi saada virtaa harmaisiin päiviin?