Oli juuri samanlainen päivä, kuin silloin. Lunta oli tuiskuttanut 20 senttimetriä. Juuri sellaista kevyttä, untuvaista pumpulilunta. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja muutama kevyt pilvenhattara kellui taivaalla ilman huolen häivää. Pakkanen pisteli poskia juuri sopivasti ja haluan vain jäädä ulos ihastelemaan luonnon uusinta taideteosta. Ei ole kiire mihinkään. Tämä ajatus tuli päähäni, kun aurinko paistoi ja ilma oli täynnä timantteja. Loin lunta isän kanssa synnyinkodissani.
Arkiset asiat voi romantisoida, jos niitä tekee harvoin. Niin kuin lumen luonti. Kerrostaloasumiseen tottuneena, lumen luominen ei kuulu arkipäivään. Korkeintaan ihmettelee, miksi talonmies ei vielä ole luonut lumia, kun talsii lyhytvartisissa kengissä lumikinosten yli pihamaan.
Juuri tällaisena aamuna, kuin silloin, halusin päästä luomaan lunta. Yhdessä. Piha näyttäisi upealta, kun pehmeä lumi olisi luotu alta pois. Autollakin olisi helpompi parkkeerata pihalle. Puettiin talvivaatteet ylle niin, että vain silmät ja nenä näkyivät. Puuterilumi luo timantteja taivaalle, samalla, kun heittelemme sitä pihan reunamille. Se leijuu ilman halki ja kimaltelee. Talven timantteja, hetkellisiä ja kauniita. Oltiin molemmat hiljaa ja pikkuhiljaa yhteistyö tuotti tulosta ja pihamaa oli puhdas. Hymy karehti huulilla. Kuinka ihana oli sen jälkeen lähteä kävelylle ja lenkin jälkeen siirtyä juomaan lämmintä kahvia sisälle.
Sellaista on lumen luonnin romantisointi. Tämä ajatus nousi päähäni nyt, kun vuotta myöhemmin loin lunta isän kanssa synnyinkotini pihamaalla. Sinä olit ostanut lumilingon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti